Aikaa on kulunut mutta omat ajatukset eivät ole vieläkään asettuneet. En jotenkin vieläkään tajua, että homma on ohi. Niin mukavaa kuin kotona onkin, on minulla koko ajan se tunne, että minun kuuluisi olla Atlantilla. Seuraan Gomeralla tutuksi tulleiden kavereiden edesottamuksia kisassa ja minun on edelleen vaikea ymmärtää etten ole siellä samassa tilanteessa. En ole missään. Olen välitilassa. Fyysisesti olen kotona mutta henkisesti vaellan jossakin muualla.

Putosin todella tyhjän päälle, sillä minulla ei ole mitään suunnitelma B:tä. Olin miettinyt tulevaisuuttani eteenpäin niin, että olen soutanut Atlantin yli. Nyt se jäi ja minun pitäisi mennä eteenpäin. Pirun vaikeaa. Olen kirjoittanut paljon. Ajattelin kirjoittaa tännekin noiden neljän vuorokauden tapahtumista mutta juttu vain venyy ja venyy. En saa sitä paketoitua helposti luettavaan muotoon. Tämä tarkoittanee sitä, ettei ajatukseni ole edelleenkään kirkastuneet ja loksahdelleet kohdilleen. Aivojen saostuskaivolla on vielä työtä tehtävänään ennen kuin samea, paikallaan seisova vesi vaihtuu vuoripuron kirkkauteen.

Homma on nyt ohi ja sillä siisti. Miten hemmetissä tätä on nyt niin vaikea hyväksyä?

2 Comments

  1. On vaikeaa nähdä miten kuukausien (vuosien?) työ yhtäkkiä murenee yhdessä hetkessä. Sitä on vaikea hyväksyä, mutta ei sen kuulukaan olla helppoa, muutenhan se ei olisi tärkeää. Taistelit hienosti ja loppuun asti, arvostan sitä miten sinnikkäästi yritit aivan viimeiseen asti. Kirjoitat hyvin, olisi kiinnostavaa lukea yksityiskohtia sitten kun olet niihin valmis palaamaan. Kaikkea hyvää ja paljon voimia asian käsittelyyn, se ottaa varmasti oman aikansa.

  2. Appe Vanajas

    Vaikea paikka!Nyt jos koskaan on tilanteen hyväksyminen ja itselle armollisena oleminen tärkeintä.Tapahtumilla on tarkoituksensa..Voimia kirjoittamiseen…

Leave a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *